fbpx

Kengurut tilaus-, palvelu- ja toimitusehdot

Kohta 1
Nämä ehdot on laadittu suojaamaan asiakkaan sekä Kenguruiden (OnDemand Finland Oy) välistä sopimusta. 

Kohta 2
Tilaus/sopimus on voimassa vasta kun Kengurut on antanut vahvistuksen. Vahvistukset tehdään asiakkaalle ja Kengurut-työkalenteriin tilausjärjestyksessä. Tehty tarjous ei ole vielä vahvistus ja sitä ei ole vielä tallennettu työkalenteriin.

Kohta 3
Tilauksen peruminen tulee tehdä viimeistään viisi arkipäivää ennen työn suorittamista. Kenguruilla on oikeus periä antamansa työsuoritteen arviosta 50% liian myöhään perutuista tilauksista.

Kohta 4
Asiakkaan vastuuseen kuuluu riittävä kalusteiden suojaaminen sekä alkuvalmistelu, mukaan lukien kulkuväylät. Erikseen tilatulla palvelulla näitä voidaan suorittaa myös Kenguruiden toimesta. Jos tilausta suorittaessa tehdään esimerkiksi suojausta, peritään kohtuullinen materiaalilisä ja arvioitu suoriteaika saattaa venyä.

Kohta 5
Kenguruilla on oikeus venyttää suoritteen arvioaikaa poikkeavissa tilanteissa merkittävästi. Esimerkiksi jos hissi ei olekaan toiminnassa/käytettävissä, piha auraamatta, muuttoruuhkaa, huomattavasti ilmoitettua enemmän tavaraa/kalusteita tai kyseisessä paikassa on muuten poikkeavat olosuhteet. Tai jos tarjouksen/vahvistetun tilauksen jälkeen on tullut lisätöitä (kuten purku-/asennustöitä, suojaamista, pakkaamista jne.). 
Force majeure, ylivoimaisen esteen kohdatessa, Kengurut ei ole vastuussa palvelun muutoksista.

Kohta 6
Noudatamme toimissamme työaika- sekä työturvallisuuslakia.

Kohta 7
Mahdollinen oikaisu/reklamaatio tulee tehdä viimeistään 7 vuorokautta työsuoritteen jälkeen kirjallisesti. Kenguruilla on oikeus vedota tiekuljetussopimuslakiin.

Kohta 8
Hinnasto on pääsääntöisesti voimassa kuluttaja-asiakkaille ja se sisältää arvonlisäveron. Lopullinen hinta-arvio  annetaan tarjouksessa. Hinta saattaa vaihdella arkipyhien- sekä aattojen läheisyydessä. Pidätämme oikeuden myös kiirelisään. Kenguruilla on oikeus käypään polttoainelisään nopeasti muuttuneessa tilanteessa, jossa polttonesteen hinta on noussut tarjouksen jälkeen yli 20%.

Kohta 9
Työsuorite ja muut laskuun liittyvät asiat (esimerkiksi materiaalikorvaus) tulee maksaa sovitulla tavalla ja sovittuun aikaan mennessä. Käytämme viivästyksissä lain mukaista viivästyskorkoa. Maksuhuomautuksen jälkeen voimme siirtää laskun perintään.

Kohta 10
Mahdollinen sovittelu tehdään ensisijaisesti asiakkaan ja Kenguruiden välillä.
Sovittelusopimuksen synnyttyä, katsomme että asia on loppuunkäsitelty ja kaikki asiaa kosketat tiedot pysyvät sopimusosapuolten välisinä. Jos osapuolet eivät pääse sopuun, ratkaistaan asia viime kädessä Helsingin käräjäoikeudessa.




Muuttopalvelu Kengurut logo

Yhteydentto